keskiviikko 16. joulukuuta 2020

PERMANENTIN TEORIAA 2

 Väriä ja kiharaa s. 163 – 172 

1. Hiuksen kuitukerroksessa on kahdenlaista keratiinia, mitkä ne ovat ja miten ne ovat asettuneet erilaisissa hiuksissa? 

Ortokeratiini ja parakeratiiniOrtokeratiini on kierteistä ja parakeratiini kaskosmaista (lamellimaista). Kuitusolun proteiineista osa on orto- ja osa parakeratiinia. Kun kaikkien kuitusolujen sisältämät orto- ja parakeratiinit sijoittuvat soluissa vastakkaisille puolille, hius on kihara. 

2. Miten permanenttikäsittelyllä voidaan vaikuttaa keratiiniin? 

- Permanenttikäsittelyllä ei voi muuttaa orto- ja parakeratiinien sijoittumista kuitusoluissa. Sillä pystytään siirtämään vierekkäisiä proteiiniketjuja jossain määrin toisiinsa nähden. Tällöin ne sitoutuvat toisiinsa alkuperäisistä poikkeavista kohdista. Tällä tavalla voidaan joko suoristaa luonnollista kiharaa tai tehdä luonnostaan suora hius kiharaksi tai taipuisaksi. 

3. Millaisia hiukset ovat erirotuisilla ihmisillä ja mihin rotuun suomalaiset pääsääntöisesti kuuluvat? 

- Erirotuisilla ihmisillä on tyypillisesti toisistaan poikkeavat hiusten taipuisuuteen vaikuttavat geeniperimät. Afrikasta peräisin olevilla ihmisillä on lähes poikkeuksetta hyvin kiharat hiukset, puhutaankin niin sanotuista afrohiuksista. Afrikkalaista alkuperää olevien ihmisten kiharien hiuksen paksuus voi kuitenkin vaihdella huomattavasti, hyvin ohuen silkkisen afrokiharan ja erittäin karkean paksun afrokiharan välillä. 

4. Mikä asia määrää hiusten taipuisuuden ja miten se voi muuttua elämän aikana? 

- Hiuksen taipuisuus johtuu hiusproteiinin eli keratiinin ominaisuuksista. Terveen ihmisen luonnollisessa käsittelemättömässä hiuksessa on nähtävissä henkilön perintötekijöiden mukainen taipuisuus, joka voi myös muuttua elämän aikana, joko geenien määräämillä tavoilla tai hiusnystyn soluihin vaikuttavien lääkkeiden vaikutuksesta. 

5. Miten määrittelet permanenttikäsittelyn eli mitä se on? 

- Permanenttikäsittelyssä hiusten proteiiniketjuja siirretään suhteessa toisiinsa, jotta hiuksen taipuisuus muuttuisi. Proteiiniketjujen siirtäminen tehdään veden avulla. Kun hiukset ovat vesimärät, vesi katkaisee vety- ja suolasidokset, jolloin hius voi venyä. Shampoossa oleva tensidi eli pinta-aktiivinen ainesosa tehostaa veden imeytymistä hiukseen, joten se tehostaa myös vety- ja suolasidosten katkeamista. 

6. Miten hiuksen rakenne muuttuu kun se kastellaan? 

- Vesi katkaisee vety- ja suolasidokset, jolloin hius voi venyä. 

7. Mitä ovat α-keratiini ja β-keratiini? 

- Kuivan hiuksen proteiiniketjussa vety- ja suolasidokset ovat kiinni. Sitä kutsutaan hiuksen a-keratiinimuodoksi. Parakeratiinissa a-muoto on laskoksellista ja ortokeratiinissa kierteistä. Kun hiukseen imeytyy vettä, se katkaisee vety- ja suolasidokset, jolloin parakeratiinin muoto säilyy laskoksellisena. Sen sijaan ortokeratiinin kierteet oikenevat, ja keratiiniketjut muistuttavat parakeratiinin laskoksellisuutta. Vesimärkä hiusproteiinia sanotaan b-keratiiniksi. Etenkin ortokeratiinin kierteiden oikeneminen mahdollistaa hiuksen venymisen vesimärkänä. 

8. Mitä hiusten jännittäminen rullatessa saa aikaan? 

- Kun vesimärkää hiusta kierretään voimakkaasti venyttäen esimerkiksi rullan ympärille, proteiiniketjut siirtyvät suhteessa toisiinsa ja proteiiniketjuja toisissaan kiinni pitävät rikkisidokset jännittyvät. 

9. Miksi hiukset tulee pestä ennen permanenttia? 

- Jos hiuksen tyvessä on luonnon rasvaa, talia, se estää veden imeytymisen tyviosiin, jolloin hius ei veny tyviosistaan samalla tavalla kuin muualta. Sama ongelma syntyy, jos hiuksen pinnassa on jotain vettä tehokkaasti hylkivää rasvamaista ainesosaa tai muovia. Permanentti onkin näistä syistä hyvä aloittaa hiusten pesulla. 

10. Millä hiukset suositellaan pestäväksi ja miksi? 

- Permanenttia edeltävään pesuun voidaan valita mikä tahansa shampoo. Kaikki sampoot sisältävät vähintään yhden anionisen tensidin, joten rasva ja lähes kaikki rasvamaiset ainesosat saadaan pois hiuspohjasta ja hiuksista sen avulla. 

11. Miten pesu tulee tehdä permanentin alle ja miksi? 

- Hiustenpesussa tulisi välttää voimakasta hierontaa ja hankaamista, sillä permanenttiaineissa olevat ainesosat ärsyttävät ihoa joka tapauksessa. 

12. Mitkä viisi asiaa kaikki hoitoaineet tekevät hiukselle? 

- Poistaa hiusten sähköisyyttä, kosteuttaa niitä, pehmittää, muodostaa suojaavan kalvon niiden pinnalle ja suojaa uv säteilyltä. 

HIUKSEN KEMIAA

 - Proteiini on aminohappoketjusta koostuva orgaaninen yhdiste tai usein monen toisiinsa liittyneen aminohappoketjun muodostama kompleksi valkuaisaine.

- Aminohapot ovat orgaanisia yhdisteitä, joissa on sekä amino- (-NH2) että karboksyyliryhmä hapan.

- Molekyyli on kahden tai useamman kovalenttisesti sitoutuneen atomin muodostama sähköisesti neutraali ryhmä. Molekyylien muodostamaa yhdistettä kutsutaan molekyyliyhdisteeksi. Ionisidokselisissa aineissa ei ole varsinaisia molekyylejä, joskin myös niissä olevat ionit voivat olla kahden tai useamman atomin muodostamia

- Atomi on alkuaineen kemiallisesti pienin osa. Toisin kuin sanan alkuperäinen merkitys antaa ymmärtää, nykyisin atomien katsotaan koostuvan pienemmistä osista.

- Kovalenttinen sidos on kemiallinen sidos, jossa atomit jakavat elektroneja keskenään tasaisesti. Atomien välille syntyvä molemminpuolinen sähkömagneettinen vetovoima pitää molekyylin koossa. Kovalenttinen sidos ei ole täysin kovalenttinen silloin kun sidosta muodostavien atomien välillä on elektronegatiivisuusero. Sidos on silloin kovalenttisen ja ionisidoksen välimuoto: polaarinen sidos, jossa elektorit ovat jakautuneet epätasaisesti atomien välillä ja syntyvä sidos on usein heikompi, kuin täysin kovalenttinen sidos.

- Kun hius kastuu se tummuu venyvämmäksi ja turpoaa. Venyminen on seurausta veden aiheuttamasta keratiiniketjun heikkojen vetysidosten katkeamisesta. Turpoaminen johtuu vesimolekyylien kerrostumisesta vety- ja suolasidosten väliin. Vesi vapauttaa keratiini rakenteen vety- ja suolasidoksia, minkä johdosta hius muuttuu helposti muovailtavaksi.

- Kun hiukset ovat vain  hieman kosteat tai kuivat vety ja suolasidokset ovat kiinnittyneitä osaksi tai kokonaan ja hiukset venyvät vähemmän.

- Kun kuumuus siirtyy käsiteltävään osioon ja höyrystää sen sisältämää kosteutta muotoa ylläpitävät sidokset vapautuvat.

PSORIASIS

- Psoriasis tekee paksuja hilseläiskiä kyynärpäihin, polviin, ristiselkään ja päänahkaan ja joskus myös ympäri kehoa.

Pisarapsoriaasissa hilseläiskät ovat pieniä ja hentohilseisiä. Sitä on pääasiassa nuorilla tyypillisesti nielurisatulehduksen tai muun infektion laukaisemana.

- Psoriasis ei ole tarttuvaa

- Atooppinen ekseema on kutiseva, tulehduksellinen ihotauti, joka ilmaantuu tavallisesti vauva iässä, rauhoittuu lapsuusvuosien kuluessa, mutta voi pahentua uudelleen aikuisiässä.

- Suurin osa muutoksista on raapimisen ja kyhnytyksen aiheuttamaa ihon pintakerroksen, orvaskeden paksuuntumaa, rupia ja pieniä haavoja.

- Taudinmääritys perustuu oireisiin ja ihottuman ulkonäköön. Syyhy ja muut ekseemat huomioidaan diagnoosivaihtoehtoina. Välitöntä ruoka-allergiaa selvitetään ihopistokkeella alle 1 vuotiailta, sitä vanhemmilta vain selkeän ruoka-aine allergianepäilyn yhteydessä. Lappukokeita tehdään viivästyneen, allergian selvittämiseksi, jos on herännyt epäily, että paikallishoitovoiteet pahentavat ihottumaa.

- Atooppinen ekseema ei ole tarttuvaa

PERMANENTIN TEORIAA

 Väriä ja kiharaa s. 194 – 200 / Permanentin kemiaa

1. Minkälainen kemiallinen prosessi hiuksessa tapahtuu permanentin aikana?

- Hiusten sisältämien keratiiniketjujen väliset rikkisidokset ensin hajotetaan, jolloin ketjut pääsevät liukumaan toistensa lomassa. Kun hiukset on muotoiltu halutulla tavalla kiharalle, rikkisidokset palautetaan, jolloin keratiiniketjuissa olevat rikkiatomit tarttuvat toisiinsa ja siten hius jää pysyvästi siihen muotoon, jolla se kiinnittymisen vaiheessa on, yleensä kiharaan.

2. Mikä on pelkistin ja mainitse ainakin yksi sellainen?

- Permanenttiaineen vaikuttava ainesosa on pelkistin eli vetyatomeja vapauttava ainesosa. Tavallisin pelkistin on tioglykolihappo. Jotta tioglykolihappo voi luovuttaa vetyä, sen tulee olla emäksisessä liuoksessa. Tästä syystä permanenttiliuksiin lisätään emäksistä ainesosaa kuten ammoniakkia tai etänoliamiinia. Emäksisen ainesosan tehtävänä on auttaa pelkistäviä ainesosia luovuttamaan vetyä.

Tioglykolihappo.

3. Miksi hiukset täytyy pestä ennen permanenttia?

- Jos hiuksen tyvessä on luonnon rasvaa, talia, se estää veden imeytymisen tyviosiin, jolloin hius ei veny tyviosistaan samalla tavalla kuin muualta. Sama ongelma syntyy, jos hiuksen pinnassa on jotain vettä tehokkaasti hylkivää rasvamaista ainesosaa tai muovia. Permanentti onkin näistä syistä hyvä aloittaa hiusten pesulla.

4. Miksi kaikkia hiusproteiinin rikkisidoksia ei saa katkaista?

- Jos kaikki rikkisidokset katkeavat, hiukset katkeavat ja menee huonokuntoiseksi.

5. Miksi hiuksen taipuisuus, suoruus ja kiharuus pysyvät hiuksessa?

- Pyöreä hiustuppi tuottaa suoran hiuksen. Jos taas hiustuppi on poikkileikkaukseltaan soikea, hius kihartuu.

6. Mitä kolmea ainesosaa kaikki permanenttiaineet sisältävät

- Aqua, Ammonium Thioglycolate ja Ammonium Bicarbonate

7. Mitä eroa on puskuroiduilla ja puskuroimattomilla permanenttiaineilla?

- Puskuroidun permanenttiaineen kanssa vaikutusajan kanssa täytyy olla tarkka koska vetyatomeita irtoaa koko vaikutusajan ajan. Sen sijaan puskuroimattoman pH arvo laskee vaikutusajan aikana koska ammoniakki haihtuu.

8. Edellä mainittujen permanenttien lisäksi on olemassa myös hapanpermanentteja, mitä hyötyä hapanpermanentista voi olla?

- Hapanpermanentin hyöty on se, ettei sen pH ole niin suuri kuin emäspermanentin.

9. Mikä on useimpien permanenttien (emäs) pH? Mikä on hapanpermanentin pH?

- Emäspermanentin opH on 7-8 ja hapanpermanentin pH on 6-7

10. Avaa alapuolella olevien tuotteiden INCI-listat ja päättele niiden perusteella, mitä tuotteita ne ovat.

- Vesi, natriumbromaatti, puhdistava aine, risiiniöljy emulgaattori

- Vesi, sitruunahappo, risiiniöljy emulgaattori, söilöntä aine, kalvonmuodostaja, puhdistava aine, sorbiinihappo säilöntäaine

- Vesi, antioksidantti pelkistävä aine, puskuroiva aine, puhdistava aine, kalvonmuodostaja, kelatoiva aine, absorvoiva aine, hajua tai makua peittävä aine, säilöntäaine sorbiinihappo

tiistai 20. lokakuuta 2020

LISÄPALVELUT JA MYYNTI

 Lisäpalvelut ja myynti > parturikampaajan työnkuva

Lue Hiukset kirjasta s.11-26 ja voit käyttää myös googlea apuna. (Käytä tehtävää blogissasi) 


1. Mitä ovat lisäpalvelut ja myynti parturi-kampaajan työssä? Miksi ne ovat tärkeitä?

- Asiakkaalle myydään esimerkiksi väriä ylläpitäviä tuotteita ja kotihoitoohjeita. Lisäpalveluina voi olla myös esimerkiksi kynsi ja ripsihuoltoja ja hoitoja. Asiakas saa positiivisen kuvan täysinäisestä hoidosta ja tulee mielellään myös toiste. 


2. Kerro palvelun laadun osatekijöistä?


- Pätevyys, asenne, saavutettavuus ja turvallisuus. 

- Asenne (käyttäytyminen, palvelualttius, kohteliaisuus, viestintä, sisäinen yrittäjyys)

- Asiakas tuntee että palvelun suorittaja kiinnittää häneen huomiota ja haluaa ratkaista hänen ongelmansa. 

- Palvelu tapahtuu sovittuna aikana. 

- Asiakkaalle puhutaan kieltä jota hän ymmärtää. 

- Asiakasta kuunnellaan ja hän on selvillä siitä mitä hänelle tehdään. 

3. Mikä on markkinoinnin vuosikello? Kerro esimerkkejä…mihin markkinoinnin vuosikelloa tarvitaan?

- Markkinoinnin vuosikello on suunnitelma vuoden tulevista markkinoinnin kokonaisuuksista. Markkinoinnin vuosikello kasaa isossa kuvassa koko vuoden suunnitelman yhteen kuvaan. Vuosi pitää suunnitella jotta tekeminen menee linjassa strategian ja Myynnin kanssa. 


4. Mitä on sisäinen yrittäjyys?

Sisäinen yrittäjyys on ihmisen asenne ja tapa toimia aktiivisena osana jotain kokonaisuutta. Yritteliään ihmisen ominaisuuksia ovat muun muassa oma-aloitteisuus, työhön ja projekteihin sitoutuminen, työn tehokkuudesta huolehtiminen, aito kiinnostus työtehtäviään ja yrityksen alaa kohtaan sekä halu kehittyä itse ja kehittää yrityksen toimintoja jatkuvasti.

Tällainen henkilö voi toimia isommassa yrityksessä työntekijänä, mutta yleensä kokee oman roolinsa niin tärkeänä osana yrityksen menestymistä, että tuntee samanlaista vastuuta ja intohimoa työhönsä kuin itse olisi yrittäjä.

Hän saattaa myös ylittää tehtävärajojaan ja tutustua suurempiin kokonaisuuksiin yrityksen pyörittämisestä ja on aina halukas tutustumaan lisää. Määrätietoisuus, kehittymisen halu ja tietynlainen kunnianhimo ajavat sisäistä yrittäjää eteenpäin vaikeistakin tilanteista.


5. Jos asiakkaina olisivat Leena, Anne ja Marjo. Mitä lisäpalveluja/myyntiä suosittelit heille hiusten leikkauksen yhteydessä?

- Leenalle sopisi punertava colormask kotikäyttöön ylläpitämään väriä ja hoitamaan pituuksia myös kotona.

- Annelle sopisi hopea shampoo kotikäyttöön

- Marjolle silottavia ja kosteuttavia tuotteita pitämään hiukset kiiltävinä


KESTÄVÄ KEHITYS

 Iina-Mari Harju KEHYHI19

Kestävä kehitys tehtävä

1. Mitä Kestävä kehitys tarkoittaa?

- Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyisen yhteiskunnan tarpeet tekemättä myönnytyksiä tulevien sukupolvien kustannuksella. Tärkeitä huomioon otettavia tekijöitä ovat luonnonvarojen riittävyys ja köyhyys.

2. Kerro mitä erilaisia tapoja sinulla tai meillä kaikilla on vaikuttaa ympäristön hyvinvointiin ja siihen että meillä tulevaisuudessakin on maapallo jossa ihmiset voivat asua ja elää?

- Jätteiden kierrätys, lihan vähentäminen, autoilun vähentäminen, vaatteiden kierrättäminen esim. kirpputorit, ostaa vain tarpeellisia tavaroita ja suosii käytettyjä tavaroita, ei tuhoa ja roskaa luontoa, omavaraisuus esim. Kasvisten ja juuresten oma viljely, suosii luomu ja vegaani tuotteita, välttää ruokien hukkaan heittämistä jne.

3. Mitä on ympäristöosaaminen? Miten se näkyy arjessa? Etsi lisäksi vähintään 3 aiheeseen liittyvää linkkiä, joista löytää tietoa ympäristöosaamisesta.

- Käytetään tuotteet loppuun asti ennen uusien tilalle hankkimista, ei heitetä hukkaan, kierrätetään, ostetaan käytettynä, lainataan, vuokrataan jos tavaralle ei ole tarvetta pitkäksi aikaa jne.

- Raaka-aineiden tuottaminen luonnonvaroista ja niiden jalostaminen tuotteiksi kuluttaa siis paljon energiaa ja luonnonvaroja. Kun luonnonvarat on kerran otettu käyttöön, niistä tulisikin ottaa kaikki hyöty irti. Tähän on olemassa monia keinoja.

- Käytetään pitkään. Käyttämällä tuotteita pitkään säästetään luonnonvaroja ja energiaa. Esimerkiksi laitteiden käyttöikää voi pidentää käyttämällä niitä ohjeiden mukaisesti, huoltamalla säännöllisesti ja korjaamalla pikkuviat heti.

- Käytetään tehokkaasti. Luonnonvaroja ei kannata seisottaa varastossa. Materiaalitehokkuutta on, että tuotetta käytetään paljon: käytetään työpaikalla yhteisiä työvälineitä, lainataan tai vuokrataan niitä tuotteita, joita tarvitaan harvoin.

- Kierrätetään raaka-aineet. Kierrätysmateriaalista saadaan raaka-ainetta huomattavasti helpommin kuin neitseellisistä luonnonvaroista. Kierrätys edistää luonnonvarojen tehokasta käyttöä ja säästää energiaa ja rahaa.

- https://www.verkkovaria.fi/kestavakehitys/yhteenveto/

- https://www.ymparistoosaava.fi/index.php?k=22390

- https://www.amko.fi/hankkeet/ammattikeittion-abc-videot/kestava-kehitys-ja-ymparistoosaaminen/

4. Miten itse voit vaikuttaa ympäristö asioihin koulussa? Arkielämässä? Etsi paikallisen jätteenkäsittely yrityksen tai yleiset kierrätysohjeet. Miten hävitetään esim. Elektroniikkalaitteet, sähkökaapelit, lamput, paristot ja tulostuskasetit?

- Kierrätän, lainaan, vuokraan ja ostan käytettynä jos tavaralle ei ole jatkuvaa tarvetta. Käytän tavarat loppuun asti ennen uusien hankkimista jne.

- https://www.kolari.fi/fi/palvelut/asuminen-ja-rakentaminen/jatehuolto.html

-

- elektroniikkaromun kerääminen

- kuljettaminen purkulaitokseen

- vaarallisten osien tai aineiden poistaminen elektroniikkalaitteista (esim. akut ja paristot, elohopea)

- lajittelu ja manuaalinen/mekaaninen käsittely

- sekundaarisen raakamateriaalin (mm. metalli, teräs, muovi, lasi ja jalostetut materiaalit) lajittelu

- toimittaminen valmistavalle teollisuudelle

- Automatisointi ja digitalisointi teollisuudessa ja kaupan alalla tuottavat entistä enemmän elektroniikkajätettä.

- Valvontaa on tehostettava yksinkertaisilla ratkaisuilla ja luottamuksellisen aineiston käsittelyllä.

- EU-lait asettavat entistä tiukemmat vaatimukset koko arvoketjussa esikäsittelylle ja jätteiden oikeanlaiselle käsittelylle.

5. Miten sähköala vaikuttaa ympäristön kuormitukseen?

a) Energian jakelun kannalta (lämmitys, valaistus, moottorit yms.) selvitä vähintään 3 erilaista energian lähdettä ja pohdi niiden ympäristövaikutuksia.

- Energiantuotantoon liittyviä ympäristövaikutuksia ovat muun muassa ilmastonmuutos, happamoituminen, vesistöihin kohdistuvat vaikutukset sekä jätteiden syntyminen. Ympäristövaikutuksia pyritään aktiivisesti vähentämään.

a) Tietotekniikka (elektroniikkalaitteet, tietoliikenne)

Miten elektroniikkalaitteet kuormittavat ympäristöä? Mitä esim. metalleja niissä on joita voidaan kierrättää?

Miten tiedonsiirto kuormittaa/hyödyntää? Miten voit vähentää tulostuksesta aiheutuvia kustannuksia?

kun yhä suurempi osa käyttämistämme tavaroista ja laitteista on alettu valmistaa kaukomailla ja tietoisuus globalisoituneen talouden ympäristö- ja ihmisoikeusongelmista on kasvanut. Tämä on näkynyt myös pyrkimyksenä huomioida kestävyysnäkökulmat aiempaa järjestelmällisemmin julkisen sektorin toiminnassa.

Tietotekniikka on yksi riskialoista. Laitteiden tuotantoketjut ovat monipolvisia, ja valmistus tapahtuu usein maissa, joissa työntekijöiden ja ympäristön oikeuksien valvonta on puutteellista. Viime vuosina on alettu kiinnittää huomiota myös taloudelliseen vastuuseen: monet tunnetuimmista it-brändeistä ovat välttäneet veroja yleistä oikeustajua vastaan sotivien monimutkaisten rahoitusjärjestelyiden avulla.

Täyttääkseen vastuuvelvollisuunsa on viranomaisten huomioitava sosiaalinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys tietotekniikkalaitteiden ja -palveluiden käyttötavoissa, hankinnoissa ja käytön jälkeisessä elämässä.

6. Miten ilmastonmuutos (kuivuus, tulvat, sateet yms.)

muissa maissa vaikuttavat elämäämme Suomessa vai vaikuttaako se? Onko siinä mitään positiivista?

- Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät Suomessa jo nyt. Tässä muutamia esimerkkejä suomalaisesta luonnosta ja arkipäivän asioista.

-

- Talveen tottuneet eläinlajit ahtaalla

- Ilmaston lämmetessä etelän lajit ovat levinneet pohjoisemmaksi, ja ne voivat syrjäyttää kilpailullaan pohjoisia lajeja. Pohjoisten lajien elintila vastaavasti kaventuu. Esimerkiksi naali joutuu kilpailemaan tunturialueille levittäytyneen ketun kanssa ravinnosta ja pesimäpaikoista. Suurikokoisempi kettu vie yleensä voiton, eikä Suomessa ole havaittu naalin pesintää yli kahteen vuosikymmeneen.

-

- Lumi- ja jäätilanteen epävarmuus aiheuttaa hankaluuksia lumesta riippuvaisille lajeille. Saimaannorpan ja itämerennorpan kuutit ovat vaarassa ilman lumipesää, sillä pesä suojaa pedoilta ja lämpötilan vaihteluilta. Saimaannorpille kolattiin kuluvanakin talvena apukinoksia ihmisvoimin. Vuonna 2017 jopa 90 prosenttia kuuteista syntyi ihmisen tekemiin apukinoksiin. Itämerennorpan eteläisten kantojen lisääntymisalueilla, kuten Saaristomerellä, ollaan jo nyt useimpina talvina tilanteessa, että lunta ja jäätä pesimäaikaan ei ole lainkaan.

-

- Etelä-Suomen lumesta paljaat metsät paljastavat kirjaimellisesti myös asukkaansa. Metsäjänis vaihtaa talvipukunsa valkoiseksi, vaikka maa olisi musta. Pedoilta suojaavan talvipuvun vaihtamisen ajankohta riippuu nimittäin päivän pituudesta, ei lumitilanteesta. Lumettomina talvina talvipukuiset metsäjänikset ovat helppoa riistaa saalistajilleen.

-

- Peltolintujen pesät tuhoutuvat

- Ilmastonmuutos on aikaistanut keväitä. Esimerkiksi lehdet puhkeavat keväisin lähes kaksi viikkoa varhemmin kuin mittaushistorian alussa. Aiemmin tuleva kevät on johtanut niin kylvötöiden kuin lintujen pesinnän aikaistumiseen.

-

- Peltolinnut tosin ovat aikaistaneet pesintäänsä huomattavasti nopeammin kuin maanviljelijät kylvötöitään, ja linnut perustavat yhä useammin pesänsä kylvämättömille pelloille – monesti kohtalokkain seurauksin. Koneellinen kylvö tuhoaa käytännössä lähes kaikki kuovien ja töyhtöhyyppien jo rakennetut pesät.

-

- Itämeressä vaikutukset kokee sinisimpukka

- Kotoisessa Itämeressämme ilmastonmuutos on jo aiheuttanut mitattavia muutoksia. Jääpeitteen laajuus on kaventunut, ja vuotuisten jääpäivien määrä on viimeisten vuosikymmenten aikana vähentynyt. Erityisesti syvien altaiden meriveden lämpötila on noussut, ja pintaveden suolapitoisuus on laskenut.

-

- Matala suolapitoisuus ja meriveden lämpötilan nousu hankaloittavat sinisimpukan kasvua ja lisääntymistä. Viime vuosina Tanskan salmien kautta Itämereen saapuneet isot suolaisen veden pulssit ovat parantaneet sinisimpukoiden tilannetta, mutta lajin levinneisyys Suomen merialueella on kokonaisuudessaan kaventunut. Sinisimpukka on yksi Itämeren avainlajeista; se puhdistaa ympäristönsä vettä ja sitä käyttävät ravinnoksi muun muassa haahkat.

-

- Rakennusten julkisivut ovat koetuksella

- Eläinten lisäksi muuttuva ilmasto vaikuttaa meihin ihmisiin. Talvisten vesisateiden osuus on Suomessa jo kasvanut, mikä lisää viistosateen riskiä. Näin sade pääsee helpommin piiskaamaan rakennusten julkisivuja eli niiden kosteusrasitus voi lisääntyä. Myös sulamisen ja jäätymisen vaihtelun lisääntyminen koettelee rakennuksia. Kun lämpötila sahaa useammin nollan molemmin puolin, ovat esimerkiksi julkisivurappaukset ja parvekkeiden teräsosat alttiimpia vaurioille. Omakotitaloasujalle tai taloyhtiölle tämä voi näkyä lähivuosina lisääntyvänä julkisivun huollon ja ylläpidon tarpeena.

-

- Teitä pitää huoltaa enemmän

- Kun lämpötila pysyttelee lähellä nollaa ja vaihtelee nollan molemmin puolin entistä useammin, on myös useammin liukasta. Keski- ja Pohjois-Suomessa liukkaudentorjunnan tarve kasvaa, ja talvikunnossapidon painopiste siirtyy nykyistä pohjoisemmaksi.

-

- Leudontuvat talvet vähentävät routimista ja roudan aiheuttamia tievaurioita. Korkeammat lämpötilat ja sateiden tuleminen yhä useammin vetenä lisäävät kuitenkin teiden päällysteiden kulumista, sillä paljaat ja märät tienpinnat kuluvat herkemmin nastarenkaista.

-

- Myös metsien talvihakkuut ovat hankalia, kun maa ei ole roudassa. Ilman routaa raskaat metsätyökoneet uppoavat pehmeään maahan.

-

- Monot vaihtuvat lenkkitossuihin

- Kun lämpötila kipuaa nollan yläpuolelle, sade tulee vetenä eikä lumena. Lumimäärät ovatkin eteläisessä Suomessa vähentyneet puoleen sadan vuoden takaisesta. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla talvien lumisumma on pudonnut alle puoleen 1900-luvun alusta. Myös muilla Etelä-Suomen mittausasemilla muutos on samankaltainen eli lumisumma on vähentynyt 50–70 prosenttia.

-

- Lumisumma kertoo lumen pysyvyydestä ja paksuudesta, ja se huomioi myös lumen sulamisen. Lumisumma ei siten ole suoraan verrannollinen sataneen lumen määrään.

-

- Myös aika, jolloin lunta on maassa ja järvissä jääpeite, on lyhentynyt. Etelä-Suomessa lumipeitteinen aika on lyhentynyt kuukaudella, järvet jäätyvät myöhemmin ja jäät lähtevät aiemmin keväällä. Talvilajien harrastaminen on vaikeutunut. Luonnonladuilla hiihtely on mahdollista lyhyemmän aikaa, ja luistelijat ovat yhä enemmän tekojäiden varassa. Hiihtomonojen sijaan jalkaan voi talvella vetää useammin lenkkitossut.

-

- Lapissa nietokset kasvavat

- Lapissa puolestaan lumisummat ovat paikoin jopa hieman kasvaneet runsastuneiden sateiden myötä. Esimerkiksi Sodankylän tutkimusasemalla lumisummat ovat kasvaneet reilut 10 prosenttia vuodesta 1915. Mittaustulokset eivät tosin ole tilastollisesti merkitseviä. Lapissa nietokset kasvavat todennäköisesti myös lähivuosikymmeninä, niin kauan kuin Lapin talvet pysyvät pakkasen puolella.

-

- Poliitikkojen on tehtävä vastuullisia päätöksiä. Ilmastonmuutosta voidaan hillitä näillä päätöksillä:

- • Asetetaan Suomen päästövähennystavoitteeksi vähintään 60 prosenttia vuodelle 2030 verrattuna vuoteen 1990.

-

- • Säilytetään maankäyttösektorin (maatalous- ja metsämaa, kosteikot, ruohikkomaat) hiilinielut vähintään 2010-luvun alkupuolen tasolla.

-

- • Tehdään Suomesta hiilineutraali jo vuoden 2030 tienoilla.

-

- • Ajetaan kunnianhimoisempia ja sitovia ilmastotavoitteita EU:ssa ja kansainväli­sissä neuvotteluissa.

-

- • Vastustetaan arktisten fossiilisten polttoainevarojen, öljyn ja kaasun, etsintää ja käyttöönottoa.

-

- • Panostetaan moderneihin energiaratkaisuihin. Siirrytään pois vanhanaikaisesta energia-ajattelusta, kuten puun poltosta, lisävesivoimasta ja ydinvoimasta.

7. Etsi yksi uutinen jossa elektroniikka kierrätys on aiheuttanut ympäristöhaittoja

- https://yle.fi/uutiset/3-11339563


keskiviikko 19. elokuuta 2020

Terveys ja turvallisuus Covid-19 aikana

 

Terveys ja turvallisuus Covid-19 aikana tehtävä 4.6 

Lue terveys ja turvallisuusopas kampaajille Teamsista 

  1. Mitä tarkoittaa kontaminaatio?(googleta) 

  • Kontaminaatio tarkoittaa ei-toivotun osatekijän läsnäoloa esimerkiksi materiaalissa, kappaleessa tai luonnonympäristössä. Yleensä kontaminaatiosta seuraa erilaisia haittavaikutuksia tai riskejä. Kontaminaatiota aiheuttavaa tekijää kutsutaan kontaminantiksi 

  1. Miten minimoida mini-organismien siirtymisen riskin asiakkaiden ja parturi-kampaajan välillä? 

  • Huolehtimalla hygieniasta, putsattava laitteita ja työvälineitä säännöllisesti desifiointiaineilla, käsien pesu ja desinfiointi, ei tule sairaana töihin,eikä ota sairaita asiakkaita vastaan 

  1. Miten huolehdit hygieniasta jokaisen asiakkaan jälkeen ja yleisesti? 

  •  Työvälineiden desifioinnilla ja pesulla, työpisteen desifioinnilla, käsihygienialla, epidemia aikana voi käyttää kasvosuojia ja käsineitä 

  1. Kerro käsihygieniasta? Millä eri tavoin voit huolehtia siitä? 

  • Käsien saippuapesulla, käsidesillä, kumi hanskoilla, välttele kättelyä ja kontakteja.  

  1. Millä tavoin puhdistat työvälineet? 

  • Työvälineiden desinfiointi aineella, vedellä huudellen ja uv valolla 

  1. Mitkä työvälineemme on luokiteltu tartuntariskiksi 

  • Ihokontaktissa olevat ja asiakkaan lähellä olevat työvälineet sakset, kammat jne sekä työpisteen tuolit, lavuaarit, työkärryt 

  1. Miten toimit, jos olet flunssainen ja sinulla olisi töihin meno? 

  • Ilmoitan työnantajalle ja asiakkaalle sairastumisesta ja siirrän asiakkaan myöhemmälle ajalle tai toiselle tekijälle.  

  1. Jos olet työntekijänä liikkeessä mitkä ovat työnantajan velvollisuudet mahdollistaa sinulle turvallinen työympäristö? 

  • Työnantajalla on velvollisuus tarkkailla työympäristöä, tunnistaa ja arvioida työhön liittyvät vaarat, ja toteuttaa tarvittavat korjaavat toimenpiteet sekä tarkkailla toimien vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveyteen. Tarvittaessa on ryhdyttävä lisätoimiin. Työnantajan pitää myös perehdyttää työntekijänsä  työpaikan oloihin ja oikeisiin työmenetelmiin sekä turvallisuus ohjeisiin. Työnantajan velvollisuudet laajenevat silloin, kun toimitaan yhteisellä työpaikalla, jossa työskentelee samaan aikaan usean eri työnantajan työntekijöitä ja itsenäisiä työ suorittajia.  

  • Työntekijällä on velvollisuus noudattaa työnantajan antamia määräyksiä ja turvallisuus ohjeita. Hänen pitää työtä tehdessä myös huolehtia omasta ja muiden turvallisuudesta ja ilmoittaa havaitsemistaan turvallisuuspuutteista esimiehelleen ja työturvallisuus valtuutetulle.  

(tehtävä 9. tekstiosuuden lopussa) 

  

  • Kaikissa tutkinnonosissa on ammattitaitovaatimukset ja H3-tasolla opiskelijan on osattava seuraavat seikat: 

  

Opiskelija toimii erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa ja työyhteisön jäsenenä. 

H3 

  • tekee vastuullaan olevat tehtävät oma-aloitteisesti ja huolellisesti 

  • noudattaa säännöllisesti asiakaspalvelua koskevia ohjeita ja toimintaperiaatteita 

  • toimii asiakaspalvelutilanteissa oma-aloitteisesti, yhteistyökykyisesti ja ammattitaitoisesti 

  • suhtautuu eri-ikäisiin, toimintakyvyltään ja kulttuuritaustaltaan erilaisiin asiakkaisiin ja työyhteisön jäseniin ystävällisesti, suvaitsevasti ja tasavertaisesti 

  • toimii erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä ja käyttää digitaalista tietoa 

  • hyödyntää ammatissa käytettäviä teknologioita ja ottaa huomioon teknologian tuomat hyödyt työssään 

  • käyttää tuotteita ja välineitä taloudellisesti 

  • tarkkailee oma-aloitteisesti käyttämiensä tilojen, laitteiden ja koneiden kuntoa ja ilmoittaa mahdollisesta huoltotarpeesta ohjeistuksen mukaan 

  • noudattaa työssään ammattietiikkaa ja vaitiolovelvollisuutta 

  • noudattaa säännöllisesti työyhteisön sääntöjä ja toimintatapoja 

  • arvioi kestävän kehityksen ratkaisuja ja toimii kestävää kehitystä edistäen 

  

Opiskelija noudattaa työssään työ- ja asiakasturvallisuutta 

 H3 

. 

  • työskentelee huomioiden ihon ja hiusten kunnon 

  • huolehtii oma-aloitteisesti työympäristön siisteydestä 

  • huolehtii aseptiikasta ja puhtaudesta työskentelyn kaikissa eri vaiheissa 

  • noudattaa tuotteiden ja laitteiden käyttö- ja turvallisuusohjeita 

  • noudattaa turvallisuusohjeita ja ilmoittaa työhönsä liittyvistä vaaroista sovitulla tavalla 

  • käyttää työskentelyssä henkilökohtaisia ja asiakkaalle sopivia suojavälineitä 

  • puhdistaa ja huoltaa työvälineet sekä laitteet asiantuntevasti ja tarkasti 

  • noudattaa työssään ergonomiaa 

  • huolehtii terveydestään ja työkyvystään 

  

  1. Mitä päivittäisiä liikkeenhoidollisia tehtäviä opiskelijalle kuuluu esim. Hiuspysäkillä tai TEO-paikassa? (näistä tulee myös keskustella liikekohtaisesti, jotta säännöt ovat selkeät opiskelijalle ja hän voi tarvittaessa kysyä työpaikkaohjaajalta kyseisen liikkeen liikkeenhoidolliset tehtävät) 

  • Pyykkien pesua, lattian lakaisua ja siistimistä, työpisteen ja ympäristön yleistä siistimistä ja tarvittaessa muiden auttamista, tuotteiden purkua ja järjestelyä hyllyille. Huolehtii koneiden ja laitteiden kunnosta ja ilmoittaa vioista.