VÄRIN NÄKEMINEN

 

VÄRIN NÄKEMINEN

s.85-90

Väriä ei ole olemassa ilman valoa. Sen voi helposti todeta menemällä pimeään tilaan, jolloin valoisassa tilassa kirkkaan punainen esine näyttää harmaalta. Tämä johtuu siitä, että kaikkien pintojen, kuten hiuksien, pöydän ihon tai auton, väri riippuu siitä, millaista valoa se heijastaa itsestään pois.

Valo on optista säteilyä, joka liikkuu ilmassa aaltoliikkeinä. Valoaallot ovat eri pituisia. Auringonvalo sisältää kaikki valon aallonpituudet. Jokainen aallonpituus vastaa jotain väriä. Pisimpiä ovat punaiset valoaallot ja lyhyimpiä violetit. Kaikki muut värit sijoittuvat näiden ääripäiden väliin. Puhtaimmillaan valoaaltojen värikirjon voi nähdä sateenkaaressa, joka muodostuu, kun näkyvä valo läpäisee vesipisaran ja hajoaa samalla eripituisiksi aallonpituuksiksi.

 

Kaikki pinnat, kuten hius, saavat värinsä sen mukaan, minkä pituisia valoaaltoja kyseinen materiaali pystyy heijastamaan itsestään pois.

 

Tästä on helppo päätellä, että punaiset hiukset sisältävät aineita, jotka imevät itseensä kaikki muut valon aallonpituudet paitsi punaiset aallonpituudet, jotka se heijastaa itsestään poispäin. Kun punaiset aallonpituudet kohtaavat ihmisen silmän verkkokalvon, syntyy väri aistimus.

Ihminen aistii värit silmien verkkokalvolla olevilla tappisoluilla. Tappisoluista väriaistimus siirtyy aivoihin näköhermoa pitkin. Tappisoluja on kolmen tyyppisiä: punaiselle, vihreälle ja siniselle aallonpituudelle herkkiä tappisoluja. Kun silmän verkkokalvolle heijastuu punaista aallonpituutta, punaherkän tappisolun sisältämä kemiallinen aine välittää tietynlaisen ärsytyksen näköhermoon. Näköhermo vie ärsytyksen aivoihin, joissa ihminen tulkitsee ärsytyksen väriksi. Jokaiselle meille on opetettu heti pikkuvauvasta alkaen, millä nimellä tietynlaista ärsytystä kutsutaan.

 

Väriaistia voi herkistää ja se herkistyy aina, kun ihminen toimii värien kanssa. Joissain lähteissä mainitaan, että ihmissilmä voi erottaa noin 8 miljoonaa eri vivahdetta. Kaikissa värienerottelukykyä vaativissa ammateissa toimivilla on keskimääräistä parempi väriaisti. Tällaisia ammatteja ovat esimerkiksi parturi-kampaaja, arkkitehti, hammaslääkäri, sisustussuunnittelija, floristi ja vaatesuunnittelija. Myös taidemaalausta tai sisustusta harrastavilla voi olla kuitenkin herkkyydeltään hyvin erilainen eri värien kohdalla. Toinen voi erottaa tarkasti toisistaan kaikenlaiset oranssin sävyt ja tummuusasteet, mutta hän saattaa nähdä monta erilaista vihreän sävyä samana. Parturi-kampaajalle tarkka väriaisti on tärkeä työväline. Jos hän erottaa eri värit huonosti toisistaan, voi asiakkaan kanssa yhteisymmärrykseen pääseminen olla vaikeaa. Väriaistiaan voi kehittää erityisesti hiusalalle kehitetyn värisilmätestin avulla järjestelmällisesti tai vertailemalla tietoisesti erilaisia värisävyjä ja tummuusasteita toisiinsa.

Väriaistimusta on vaikea muistaa tai painaa mieleen. Vaikka väriaistikin on aisti, makuaistimus, kosketus tai tuoksu on helpompi muistaa. Kun asiakas kuvailee lempiväriään, hän voi muistaa värin täysin väärin, mistä taas seuraa usein tahattomia väärinkäsityksiä, kun siihen yhdistetään parturi-kampaajan tulkinta. Muistamista vaikeuttaa myös se, että väri on aina riippuvainen valon määrästä ja valon väristä sekä kyseisen värin lähellä olevista muista väreistä. Hiukset näyttävät täysin erivärisiltä hämärässä, auringonvalossa tai loisteputkivalossa.

 

Silmän verkkokalvolla on väriä aistivien tappisolujen lisäksi sauvasoluja, jotka aistivat valon määrää.

Kun valoa on paljon, tappisolut toimivat tehokkaasti. Värit näyttävätkin kirkkaammilta voimakkaassa valossa. Auringonvalo on hyvin lähellä väritöntä valoa eli valoa, jossa kaikkia aallonpituuksia on tasaisesti. Värien voidaankin ajatella olevan aidoimmillaan auringonvalossa keskipäivällä. Sen sijaan hehkulampun valo heijastaa selvästi eniten lämpimiä valoaaltoja. Tästä syystä kaikki värit muuttuvat lämpimämmän sävyisiksi hehkulampun valossa. Osa loisteputkivaloista taas heijastaa kylmänsävyisiä valoaaltoja, jolloin lämpimänsävyiset hiukset muuttuvat murretun sävyiseksi tai ainakin vähemmän lämminsävyisiksi. Parturi-kampaajan on hyvä tietää, minkä värisessä valossa työskentelee, sillä asiakkaan hiukset saattavat näyttää täysin erivärisiltä salongissa kuin auringonvalossa, asiakkaan kotona tai hänen työpaikallaan. Asiakas saattaa hämmentyä ja olla jopa tyytymätön värjäystulokseen, ellei hänelle kerrota, että valon väri vaikuttaa siihen, miltä hiusten väri näyttää.

 

Väriaisti voi olla myös puutteellinen tai poikkeava. Värisokeudeksi kutsutaan silmän tappisolujen toimintahäiriötä tai tiettyjen solutyyppien puuttumista, jolloin ihminen aistii värin toisin kuin muut.

 

Yleisin väriaistin häiriö on perinnöllinen puna-vihersokeus, jota esiintyy yleisimmin miehillä. Puna-vihersokea ei erota punaista ja vihreää tai erottaa ne toisistaan vasta hyvin kirkkaina. Värisokeus voi ilmetä eri- asteisena ja –muotoisena. Henkilön, jolla on häiriöitä väriaistissa, on vaikeaa toimia hiusten värjääjänä, mutta mahdotonta se ei ole. Värisokeutta voidaan testata värinäkötestillä.

 

Asiakkaan hiustenväri on määriteltävä tarkasti, jotta voi tietää, minkälaisia värisävyjä asiakkaan hiuksiin on mahdollista saada aikaan ja minkälaisia esikäsittelyjä mahdollisesti tarvitaan ennen värjäyskäsittelyä. Saadakseen tietää nämä asiat parturi-kampaajan tulee määritellä hiuksiston kaikista osista tummuusaste ja värin vivahde. Ei riitä hiuksista määritellään niskan, päällysosan ja etuhiusten värillisyys, vaan kaikista osista hiuksistoa tulee määritellä tyven, pituuden ja latvan värillisyys. Usein ammattilaiset käyttävät ilmaisua lähtötilanne kuvaamaan hiustenvärillisyyttä ja rakennetta enne uutta värjäystä.

 

Tummuusaste ilmaistaan asteikolla 1-11, jolloin 1 on musta ja 11 väritön. Tästä käytännöstä on myös poikkeuksia, joissa valmistaja kuvaa tummuusasteella 11 väriä, joka on erittäin vaalea. Tässä tapauksessa 11 sisältää vähäisiä määriä jotain vivahdetta, jolloin ei olekaan kysymys värittömästä.

Tummuusaste tulee ilmaista noin puolen asteen tarkkuudella. Tummuusasteen tarkka määrittely on tarpeen, sillä osalla värjäysmenetelmistä ei voi vaalentaa hiuksissa olevaa väriä. Jos hiuksen tummuusaste määritellään todellista tummemmaksi, voi käydä niin, että käyttöön valitaan liian paljon tai liian vähän hiusta vaalentava menetelmä ja tekniikka, jolloin hiuksiin aikaansaadaan turhan paljon pysyviä rakennevaurioita tai lopputulos jää tavoitetta tummemmaksi. Kun hiusten tummuusaste on lähtötilanteessa arvioitu tarkasti, parturi-kampaaja tietää, tuleeko hiukset esikäsitellä ennen värjäystä vai päästäänkö haluttuun tummuusasteeseen yhdellä käsittelyllä.

 

Tummuusasteen lisäksi hiuksiston kaikista osista tulee määritellä niiden vivahteet. Vivahteet ilmaistaan pää- ja välivärien nimillä sekä niitä täydentävillä lisämääreillä. Vivahteen ilmaisun tulee olla niin konkreettinen, että värin voi kuvitella näkevänsä. Pää- ja välivärien nimien käyttäminen lisää ilmaisun tarkkuutta, sillä värejä kuvailevat ilmaisut, kuten kupari, kulta, kupari ja mahonki herättävät ihmisessä toisistaan poikkeavia mielikuvia. Kun sama asia sanotaan värien nimillä keltainen, oranssi tai punavioletti, tiedosta tulee täsmällisempää. Voimakas punainen, kevyesti oranssiin taittuva keltainen tai syvä violetin sininen ilmaisevat vielä tarkemmin vivahteen luonteen. Kun ilmaisuun lisätään vielä tummuusasteet, esimerkiksi tummuusasteeltaan 7 oleva voimakas oranssin punainen, hiustenvärillisyys on määritelty riittävän tarkasti värjäystä koskevien ratkaisujen tekemiseksi.

 

Hiuksessa olevat välivaiheet tulee ilmaista mahdollisimman tarkasti myös siitä syystä, että jokaisella värillä on oma peittokykynsä. Sen lisäksi jokaisella värillä on oma vastavärinsä, jolla värejä voidaan muuttaa toisiksi. Kumpikin edellä mainituista värien ominaisuuksista on tärkeitä värinvalinnassa, värjäysmenetelmän valinnassa sekä esikäsittelyiden valinnassa.

 

Värien peittokyky tarkoittaa sitä, että jos suihkussa on esimerkiksi punainen vivahde, sitä ei voi peittää keltaisella vivahteella, sillä keltaisen peittokyky ei riitä punaisen peittämiseen. Kaikista peittävin väri on violetti. Vain pieni määrä violettia riittää muuttamaan minkä tahansa toisen värin vivahteen. Kaikkein heikoin peittokyky on keltaisella. Vaikka keltaista vivahdetta lisätään runsaasti mihin tahansa muuhun väriin, alkuperäisen värin vivahde muuttuu vähän tai ei ollenkaan.

Värien kyky peittää muuttuu, jos värien tummuusasteet ovat kaukana toisistaan. Esimerkiksi mustanruskea väri, jossa on sinistä, peittää alleen tummuusasteeltaan 9 olevan violetin, vaikka violetti onkin peittokykyisempi kuin sininen. Tämä johtuu siitä että tummuusasteeltaan 2 olevassa värimassassa on valtava määrä ruskean värin muodostavaa sinistä, punaista ja keltaista väriainetta, jotka yhdessä peittävät alleen lähes mitä tahansa.

Vivahteet tulee lähtötilanteessa määritellä tarkasti, sillä vastavärien käyttö värinvalinnassa voi epäonnistua, jos vivahteiden määrittely jää epämääräiseksi. Valitettavan usein vastavärien vaikutus unohdetaan, kun hiuksissa on keltaista. Kun kellertävään hiukseen lisätään vähänkin sinistä väriä sisältävää värivalmistetta, hiuksista tulee vihertävät. Myös vastavärejä käytettäessä on pidettävä mielessä värien peittokyky. Violetti taittaa aina keltaisen hyvin pieninäkin pitoisuuksina. Sininen ja oranssi ovat huomattavasti enemmän harkintaa vaativa vastaväripari. Oranssi muodostuu keltaisesta ja punaisesta. Sininen on peittokyvyltään hieman parempi kuin punainen ja samanaikaisesti se muodostaa keltaisen kanssa vihreän värin. Oranssin värin taittaminen neutraaliksi ruskeaksi vaatiikin tarkkaa arviota siitä, miten paljon sinistä riittää niin, ettei hiuksien väristä tule likaisen vihertävän ruskea.